Flaneerausta Roomasssa

Aamulla kotona -26, joten pieni vesisade Roomassa ei haittaa. Koska Vatikaanin kirjaston lupatoimisto olikin maanantai-iltapäivänä kiinni, jouduimme keksimään muuta tekemistä. Tuttavani Marja-Leena sattui olemaan Roomassa, joten nappasin Tanskan Akatemiasta ratikan no 19, joka tulikin yllättävän nopeasti ja hyrskyttelin Vatikaanin suuntaan. Piipahdin pikaisesti Pietarikirkon aukiolla. Kuljin aikanaan aukion ohi päivittäin, kun olin täällä keskiajan tutkimuskurssilla. Odotin ensimmäistä lastani, joka sitten syntyi Roomassa. Kaupungilla on siksi erityinen paikka sydämessäni.
Alkoi olla nälkä, joten suuntasin l’Involtinoon, joka tekee tietenkin sisilialaisia involtini-rullia. Paikka mainostaa olevansa street food –paikka, joten gurmeeta on turha odottaa, mutta ruokaa saa nopeasti, ja se on hyvää ja edullista. Maistoin myös erinomaista, messinalaista käsityöläisolutta. Kun kysyin sisilialaisia oluita esittelevältä tarjoilijalta, onko hänkin sieltä (tarkoittaen Sisiliaa), puisti hän päätään. Ei, hän on Cataniasta (mikä on tietenkin aivan eri asia kuin Messina). Marja-Leenan saavuttua söimme vielä järkyttävän isot cannolot, sisilialaiset ricottatäyteiset leivokset.

Sitten käppäilimme, kävimme kaupoissa ja juttelimme niin, että yhtäkkiä olimmekin joella. Huomasimme, että kaduille oli upotettu samanlaisia kompastuskiviä kuin Berliinissä holokaustissa menehtyneiden muistoksi.

Pienen kierroksen jälkeen saavuimme Cola di Rienzolle, joka oli alkuperäinen flaneerauskohteemme. Sinne saavuttuamme olimme niin uupuneita, että rojahdimme kahvila Portofinoon, missä tarkoitus oli tilata aperitiiviksi bellinit, persikkadrinkit. Bellinit tulivatkin ja kyytipoikana monenlaista pähkinää, oliivia, riisipalleroita sekä tuoretta ja grillattua leipää. Kaiken kruunasivat raa’at porkkana- ja selleritikut. Vai ettei oteta vegaaneita huomioon! Ämpyilimme tarjoilijalle, ettemme ole tilanneet muuta kuin drinkit, mutta tämä vakuutti kaiken kuuluvan hintaan. Hitto vie! Olin vielä involtineista ja jättimäisestä cannolosta varsin täynnä, joten en pystynyt aivan parhaimpaan suoritukseeni, mutta hinta oli todentotta vain 9 euroa hengeltä. Runsas aperitiivitarjoilu on kuulemma kuulunut asiaan muutaman vuoden ajan. Liekö matkivat espanjalaisia tapaksia.

Oli taas pakko kävellä. Näimme kutsuvan kyltin "Flea market". Italiassa ei olekaan kovin paljon kirpputoreja, joten uteliaina kävelimme sisään. Siellä oli kuitenkin vain kiinalaista halpiskamaa. Samaa, mitä kaikkialla muuallakin.
Hieman edempänä siinsi värikäs näyteikkuna, joka todella kutsui meitä molempia.  Aleeza oli hauska puoti. Sinitukkainen myyjä palveli meitä niin asiantuntevasti, ettei suostunut myymään Marja-Leenalle hänelle upeasti sopivaa viininpunaista mekkoa, koska se oli hänen mielestään asiakkaalle liian iso. Marja-Leena löysi kuitenkin ihanat, viininpunaiset, leveälahkeiset housut, jotka istuivat hänelle täydellisesti. Perfetto! Minä ostin jakun, vaikka en pidäkään koskaan jakkuja ja olin päättänyt olla ostamatta mitään. Jakku oli vihreä, eikä Suomesta saa vihreitä vaatteita. 
Lopuksi piipahdimme Castronin herkkukaupassa. Ostin aineksia tryffelirisottoon sekä noitia tutkivalle työhuonekaverille kermalla täytettyjä suklaaviikunoita, Baci di strega eli Noidan suudelmia. Haa!

Eksyin vielä kirjakauppaan Feltrinellille. Tsekkasin romaanit ja historiahyllyt. Antiikin Rooman historia täällä porskuttaa. Elena Ferranten romaanit olivat näkyvällä paikalla. Havaitsin, että 18-vuotiaille on tarjolla ”bonus cultura”, mikä tarkoittaa sitä, että saavat tuhlata 500 euroa kirjoihin, levyihin, teatteri- ja konserttilippuihin, museoihin, maksaa musiikkitunteja, ostaa pääsykoekirjoja jne. Hämmästyttävintä Italian nykyhallituksen politiikan tietäen on, että etu koskee myös maassa oleskelevia ulkomaalaisia. Milloin Suomessa?
(Blogi julkaistu alunperin Kodin kuvalehden lukijablogeissa 23.1.2019)